etusivu tuotteet uutiset tuotetuki verkkokauppa oma_lehti

Takuuehdot

EasyGO:n takuuaika alkaa kun sovellus ensimmäisen kerran myydään loppukäyttäjälle. Tuotteen takuuaika on 12 kuukautta. Tuotetakuu toimii siten, että tuote tulee ensisijaisesti palautta täydellisessä alkuperäisessä myyntipakkauksessa liikkeeseen, josta se on ostettu.

Infokartta Oy ei vastaa EasyGO -muistikortilla olevasta ladatusta, tallennetusta tai muusta sisällöstä. Takuukorvaus käsittää viallisen tuotteen vaihtamisen toimivaan.

EasyGO:n takuu ei kata normaalia kulumista, tuotteen käsittelystä aiheutuvia vikoja, tai vikoja ja vahinkoa, joka aiheutuvat tuotteen väärinkäytöstä. Takuu ei myöskään kata Infokartta Oy:n kohtuullisten vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevasta syystä aiheutunutta vikaa tai vahinkoa. Tällaisia voivat olla esimerkiksi viruksesta, puhelinverkon tai tietoliikenneverkkojen toimimattomuudesta, tai kolmannen osapuolen sovelluksesta tai laitteesta aiheutuvat viat ja vahingot. Infokartta Oy ei ole vastuussa mahdollisesta tietojen häviämisestä, tuhoutumisesta tai turmeltumisesta, eikä mistään rahallisesta tappiosta, kulujen kasvusta tai muusta välillisestä vahingosta, joka johtuu EasyGo -sovelluksen käytöstä tai muusta syystä.

© Infokartta Oy :: Site design by WAF-solutions